TURKULAINEN INSINÖÖRITOIMISTO JO 30 VUOTTA

Suunnittelulinja Finland Oy on vuonna 1992 perustettu turkulainen rakennusalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen kattavat suunnittelupalvelut koko rakennusprojektiin. Meillä on vahva osaaminen niin rakenne- kuin talotekniikan suunnittelusta, projektinjohtopalveluista sekä rakennuttamisesta. Toteutamme myös kiinteistöjen LVISA-kuntokartoituksia ja energiakatselmuksia. Liiketoimintakonseptimme idea on, että asiakkaat saavat kaikki suunnittelupalvelut sekä rakennuttamisen yhdeltä toimijalta. Jo alkutaipaleelta lähtien asiakkainamme on ollut suuria yritysketjuja, mikä on tuonut yritykselle vahvaa osaamista juuri liike-, toimisto- ja teollisuusrakentamisesta. Nykyisin olemme olleet mukana myös useissa kerrostalokohteissa, toimien kokonaisvaltaisesti kohteiden RAK- LVIA- ja sähkösuunnittelijoina.

Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Forssassa ja Turussa, mutta palvelemme asiakkaitamme koko Suomen laajuisesti. Henkilökuntaamme kuuluu oman alansa asiantuntijoita, ja käytössämme ovat alan viimeisimmät ohjelmat. Luontevana osana suunnittelutyöhön kuuluvat erilaiset 3D-mallinnukset, visualisoinnit ja materiaalihankintaan tarvittavat määräluettelot. Suunnittelijoillamme on pitkä kokemus uudis-, saneeraus- ja lisärakennushankkeista. Hyvin yhteen pelaavien asiantuntijoidemme ryhmä huolehtii hankkeiden läpiviennistä kustannustaloudellisesti, tehokkaasti ja laadukkaasti.

NYT JA TULEVAISUUDESSA

Nykyisin suunnittelumme tuloksia on nähtävissä useilla eri paikkakunnilla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Olemassa olevien kiinteistöjen perusparannus tai laajennus on suunnittelultaan ja toteutuksiltaan monesti jopa vaativampaa, kuin puhtaalta pöydältä lähtevä uudisrakennuksen suunnittelu. Liiketoiminnan on pystyttävä jatkumaan rakennustöiden aikanakin. Omaamme kokemuksia tästä niin kaupan kuin teollisuudenkin alalta.

Tulevaisuuden haasteina näemme ammattitaitoisen henkilöstön lisäämisen suunnittelupalvelutarjontamme laajentamiseksi. Keskeinen haaste on rakentamisen ympäristövaikutusten hallinta osana suunnitteluprosessia.