Yritys

 

Suunnittelulinja Finland Oy on turkulainen rakennusalan insinööritoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen kattavat suunnittelupalvelut koko rakennusprojektiin. Meillä on vahva osaaminen niin arkkitehti-, rakenne- kuin talotekniikan suunnittelusta, projektinjohtopalveluista sekä rakennuttamisesta. Toteutamme myös kiinteistöjen LVISA-kuntokartoituksia ja energiamittauksia. Liiketoimintakonseptimme idea on, että asiakkaat saavat kaikki suunnittelupalvelut sekä rakennuttamisen yhdeltä toimijalta. Toimipaikkamme sijaitsee Turussa, mutta palvelemme asiakkaitamme koko Suomen laajuisesti. Henkilökuntaamme kuuluu oman alansa asiantuntijoita, ja käytössämme ovat alan viimeisimmät ohjelmat. Luontevana osana suunnittelutyöhön kuuluvat erilaiset 3D-mallinnukset, visualisoinnit ja materiaalihankintaan tarvittavat määräluettelot. Suunnittelijoillamme on pitkä kokemus uudis-, saneeraus- ja lisärakennushankkeista. Hyvin yhteen pelaavien asiantuntijoidemme ryhmä huolehtii hankkeiden läpiviennistä kustannustaloudellisesti, tehokkaasti ja laadukkaasti.

Historia

Yrityksemme juuret ulottuvat vuoteen 1992, jolloin Kimmo Kotro aloitti yritystoiminnan toiminimellä Turussa. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti osakeyhtiön Suunnittelulinja Kimmo Kotro Oy:n, jonka toimintaa nykyinen yritys jatkaa nimellä Suunnittelulinja Finland Oy. Ensimmäisistä vuosista lähtien yrityksen asiakkaina on ollut suuria yritysketjuja kuten Mc Donald´s, Kesko Oyj, Neste Oyj sekä SOK, mikä on tuonut yritykselle vahvaa osaamista juuri liike-, toimisto- ja teollisuusrakentamisessa. Yrityksen toiminta on aina perustunut siihen, että asiakkaamme saavat täyden hyödyn Suunnittelulinjan kokonaisvaltaisista ja laadukkaista palveluista.

 

Nyt ja tulevaisuudessa

Yrityksen tavoitteena on olla alansa halutuin yhteistyökumppani. Nykyisin asuinrakennussuunnittelumme tuloksia on nähtävissä useilla eri paikkakunnilla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Olemassa olevien kiinteistöjen perusparannus tai laajennus on suunnittelultaan ja toteutuksiltaan monesti jopa vaativampaa, kuin puhtaalta pöydältä lähtevä uudisrakennuksen suunnittelu. Liiketoiminnan on pystyttävä jatkumaan rakennustöiden aikanakin. Omaamme kokemuksia tästä niin kaupan kuin teollisuudenkin alalta. Tulevaisuuden haasteina näemme suunnittelupalvelutarjontamme laajentamisen kun taas keskeinen haaste on rakentamisen ympäristövaikutusten hallinta osana suunnitteluprosessia. Yrityksen vahvuuksina voidaan pitää ehdotonta asiantuntijuutta ja sitä, että toimintamme perustuu jatkuvaan muutokseen. Lähtökohtana on kehittää palveluntarjontaa aina asiakkaidemme tarpeiden mukaan ja se varmistetaan mm. sillä, että yksi ja sama henkilö vastaa asiakkaalle koko projektista. Suunnittelulinja Finland Oy on myös mukana Luotettava Kumppani- ohjelmassa, ks. vastuugroup.fi

YouTube: Suunnittelulinja Finland Oy yritysesittelyvideo (0:53)

Sivukartta